Piikuleipiä ei tule kovin usein tehtyä, olen vain kerran aikaisemmin tehnyt ja se kerta oli kotitalouden tunilla. Pikkueivät ovat kyllä todella hyviä ja makua voi lisätä esimerkiksi suklaalla tai hillolla. Itse tein kahdenlaisia pikkueipiä toisisen pintaa koristelin suklaalla ja toisen väliin laitoin appelsiinituorejuustoa.
 

11.maaliskuuta%202014%20olympus%20089-no

 

Tarvikkeet

  • 100 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 1 tl vaniliinisokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2-3 dl vehnäjauhoja
  • 20 g suklaata
  • appelsiini tuorejuustoa

Valmistus

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna vatkaten taikinaan. Lisää keskenään sekoitetut vaniljasokeri ja leivinjauhe. Lisää lopuksi jauhot.

Kaulitse taikina levyksi ja painele muotilla pikkuleipiä. Nosta pikkuleivät uunipellille ja paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Tee joidenkin pikkuleipien pintaan sulatetulla suklaalla ohuita viivoja. Laita loppuihin tuorejuustoa: Laita pikkuleivän keskelle hieman tuorejuustoa ja paina toinen pikkuleipä päälle jolloin tuorejuusto leviää myös reunoihin.